Hyppää pääsisältöön
Kolme naista tekemässä yhteistyötä pitkän pöydän ääressä.

Tampereen kauppakamari ja Bazaar

Tampereen kauppakamari ja sen jäsenyritykset ovat aktiivisesti mukana Bazaarin kehittämisessä.

Bazaarista kehitetään yhdessä avointa, kaksisuuntaista matalan kynnyksen alustaa yritys- ja oppilaitosyhteistyön tueksi. Tavoitteena on helpottaa ja laajentaa yritysten opiskelija- ja oppilaitosyhteistyön tekemistä sekä tukea opiskelijoiden mahdollisuuksia verkostoitua ja oppia yhteistyössä alueellisten yritysten kanssa.

Alkuvaiheessa Tampereen kauppakamarin ja Bazaarin yhteistyö koostuu muutamasta kurssitoteutuksesta, joiden kautta kauppakamarin jäsenyrityksille tarjotaan mahdollisuus tuoda toimintaansa vaikuttavia koronan aiheuttamia haasteita korkeakouluyhteisön opiskelijoiden ratkottavaksi Bazaarissa.

Ensimmäiseen kurssitoteutukseen poimitaan kaksi pilottiyritystä. Ensimmäisten kurssitoteutusten avulla mallinnetaan sitä, millaiseksi yritysten antamia haasteita on hyvä jatkossa määritellä. Loppuvuonna 2020 alkavalla seuraavalla kierroksella haasteita haetaan kaikista Tampereen kauppakamarin jäsenyrityksistä.

Tavoitteena on kehittää Bazaaria uudenlaisena ja ketteränä matalan kynnyksen yhteistyöalustana korkeakouluyhteisön sekä kauppakamarin jäsenyritysten välillä.